Don't cry because it's over, smile because it happened

Kirjottelen nyt Suomesta! Ihanaa olla kotona. Tuntuu oudolta miten luonnollista on olla täällä taas. Mikään ei näytä olevan muuttuneen. Mun piti tehdä vielä postaus jenkkien puolella, mutta mulla oli vaan niin paljon tekemistä, enkä halunnut tuhlata viimeisiä hetkiä koneella istuen. 

Lähdin Minnesotasta tiistaina. Hyvästien jättäminne tuntui epätodelliselta (niinkuin silloinkin kun lähdin Suomesta), enkä itkenyt tai ollut mitenkään surullinen koska ei tuntunut yhtään että olisin oikeasti lähdössä. Vasta sitten kun  menin turvatarkastuksen läpi niin todellisuus iski ja tietty pillahdin itkuun tyylikkäästi.. Mutta lennot meni hyvin, ja mitä lähemmäksi Suomea pääsin niin sitä ilosempi ja jännittyneempi olin. Tosin olin vähän epäonninen, ja kadotin kännykkäni matkalla ja rikoin myös kuulokkeeni. Mutta en jaksa murehtia kun tässä on nyt vähän isompia iloisia juttuja menossa. :D 
Juuri nyt oon tosi onnellinen että olen kotona. Olen sopeutunut hyvin ja mun elämä vaikuttaa pysyneen täällä melko samana. Nyt vaihtovuoden jälkeen tosin tajuan kuinka etuoikeutettu olen kun näen mun perheen ja kaverit joka päivä. :) 
Suunnittelen vierailevani Minnesotassa ensikesänä tai ainakin tässä lähivuosina, ja nyt jo olen puhunut hostperheen kanssa facebookissa ja skypessä. En usko että meidän yhteydenpito loppuu tähän, koska ne on mulle nyt kuin toinen perhe. 

Kuvia viimeistä kertaa amerikan puolelta. Tuntuu luonnolliselta lopettaa tän blogin pito myös samalla vaihtarivuoden loppumisen kanssa. Ainakaan toistaiseksi en aio aloittaa toista blogia, jotenkin tuntuu ettei mun elämä täällä Suomessa ole niin mielenkiintoista että siinä olisi tarpeeksi sisältöä blogiin, haha. Kiitos kaikille tätä lukeneille ja kommentoinnelle. Voi olla että mulle tulee vielä mieleen jotain mistä haluan kirjoittaa, ja postaustoivomuksia saa esittää vieläkin! 

Suosittelen ihan jokaiselle vaihtoon lähtöä! Järjettömän hieno kokemus, en usko että mikään koulu olisi ikinä voinut opettaa mulle niin paljon kuin tämä vuosi opetti mulle itsestäni, muista ihmisistä ja kulttuureista ja elämästä ylipäätään. Vaihtoon lähteminen oli ehdottomasti elämäni paras päätös!

Going Away Party

Eilinen oli yksi parhaista päivistä täällä. Kesäloma alkoi ja meillä oli mun läksiäiset ja näin hirveesti mu kavereita, joitakin viimestä kertaa. Yllätyin itekkin kuin paljon ihmisiä ilmesty paikalle! Pelattiin lentopalloa ja mölkkyä(mu hosteil on se) ja erilaisia lautapelejä ja mentiin kanotoimaan(?). Ja tietty syötiin paljon. :D Illalla vielä muutama mun kaveri jäi istuskelemaan nuotiolle ja tekemään smoreja. 

Musta tuntuu että ihan viime viikkoina oon saanut hirveesti ihania kavereita. Toivon niin paljon että olisin tutustunut niihin aikaisemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. En tiiä miten sanon moikka kaikille mahtaville tyypeille, joita en välttämättä nää enää koskaan uudelleen. Vähän on semmonen fiilis että just kun on sopeutunut tänne, mut kiskastaan takasin Suomeen. Vaikka tietty Suomi on mun koti ja kaipaan sinne hirveästi takaisin.
Mutta nyt aioin nauttia täysillä näistä viimeisistä 11 päivästä! 

Graduation

Eilinen graduation oli mulle suoraan kuin jostain amerikkalaisesta elokuvasta. Kaikilla oli päällä viinipunainen cap and gown ja jokaisen meistä 544 nimi kuulutettiin kun käveltiin lavan poikki vastaan ottamaan diplomi. Kuunneltiin myös pari ihan super amerikkalaista puhetta meitä odottavasta mahtavasta tulevaisuudesta ja kuinka me tullaan tekemään historiaa. :D 
Vaikken saanutkaan mitään virallista diplomia, oli hieno tunne olla mukana seremoniassa ja aika upea päätös mun high school uralle. Graduationin jälkeen mentiin kavereitten ja perheen(kyllä, amerikassa tämä ei ole mahdoton yhdistelmä) juhlistamaan valmistumista jätskillä!

Back to Finland... ainakin melkein

Viime viikonloppuna matkattiin ylös Kanadan rajalle telttailemaan. Matkan varrelle osui Finland, jonne oli tietenkin pakko päästä. Ihan Suomessa asti en päässyt käymään, vaan täällä on joku tuppukylä nimeltä Finland. :D Ei ollut kummonen paikka, keskusta koostui "Finland General Store"-kaupasta, bensa-asemasta ja autonkorjaamosta. 

Ylipäätään reissu oli tosi kiva, nähtiin paljon upeita vesiputouksia ja hyytävän kylmä Lake Superior, ja ennen kaikkea vietettiin laatuaikaa perheen kanssa. Lucyn ja Bekahin perhe oli myös matkassa mukana. Maistoin ekan kerran amerikkalaista erikoisuutta smoreja, joissa on kahden keksin välissä suklaapala ja nuotiolla paistettu vaahtokarkki. :) Mulla oli tosi hauskaa, ja  lähennyin mun perheen kanssa vieläkin enemmän. Luulen että niitten jättäminen tulee olemaan kaikista vaikeinta, mun host-perhe on nimittäin ihan mahtava. 

Oli ihanaa täysin rentoutua muutama päivä, mun kännykästä loppui akku jo autossa menomatkalla ja peiliä en edes ottanut mukaan (saatte nauttia luonnonkauniista naamasta kuvissa). :D Täydellinen hermoloma!

Koulua on nyt enää 6 päivää jäljellä, en tiedä pitäiskö olla iloinen vai surullinen!

STS: kuluttajan arvio

Ajattelin tehdä postausksen mun kokemuksesta  vaihtarijärjestön STS:n kanssa ja arviota siitä miten ne on suoriutuneet tehtävästään. Tässä plussat ja miinukset listattuna.

+ Hinta. Kun syksyllä 2011 valittiin järjestöä mun vanhempien kanssa niin ekanan mielessä oli hinta. Rotarit olisi ollut selkeästi halvin, mutta en halunnut asua eri perheissä vuoden aikana, joten se jätettiin pois heti kättelyssä. Up - education:lla olisi pitänyt ostaa ite, millä olisi voinut saada hintaa alas, mutta ajateltiin että on helpompaa jos järjestö on vastuussa lennoista. Muista järjestöistä valittiin lopulta STS koska se oli sillä hetkellä halvin. 

+ Valmennusviikonloppu. Keväällä 2012 meillä on yhden yön ja kahden päivän mittainen valmennus Lahdessa(jos oikein muistan). Siellä tavattii kaikki muut Suomen STS vaihtarit, ja useita edellisvuoden vaihtareita, reppejä. Saatiin hirveesti informaatiota valmisteluista ja lähdöstä ja vuoden kulusta, ja kuultiin vaihtareitten kokemuksia. Lisäksi meille kerrottiin kaikille erikseen kohdemaittemme kulttuureista. Tai ainakin meille usalaisille kerrottiin, koska meitä oli puolet koko porukasta. Hahah.. Sain vastauksia tosi moniin kysymyksiin, joita mulla oli paljon, joten koko valmennus oli musta tosi hyödyllinen. 

+ Infoaminen ja tuki. Kaikki tiedottaminen sujui tosi sulavasti. Mulle soitettiin henkilökohtaisesti kun sain isäntä perheen, mikä oli tosi kiva. Sain perheen muutenkin suhteellisen aikaisin, jo huhtikuun alussa, mutta se nyt lähinnä on sattumaa että löytyykö sopivaa perhettä, ei niinkään ehkä järjestön ansiota. Ja aina kun mulla tai mun vanhemmilla oli kysyttävää nii lähetin sähköpostia tai soitin niille, ja vastaus tuli nopeasti ja aina oltiin auttavaisia. Ainut juttu mistä vähän tulee negatiivistä palautetta on että sain tietää lähtöpaiväni ehkä viikkoa ennen lähtöä. Pieni paniikki iski, mutta onneksi mulla oli jo valmistelut hyvällä mallilla(mikä oli poikkeuksillista mulle). :D Se ei ollut kokonaan järjestön syy että päivä tuli niin lyhyellä varotusajalla, koska mun host-perhe oli toivonut järjestöltä jos voisinkin tulla aikaisemmin. 

+ Ryhmälennot. Matka rapakon yli sujui mukavasti, koska en ollut missään vaiheessa yksin. Meitä lähti Helsinki-vantaalta joku vähän alle kymmenen vaihtaria, ja Lontoossa koko paikka vilisi keltaisia STS-paitoja. Siellä me liityttiin ruotsalais/norjalaiseen-ryhmään, ja mukana oli kaksi aikuistakin varmistamassa että kaikki sujuu hyvin. Heidän kanssaan me lennettiin väli Lontoo-Chicago. Chicagossa mun ja muitten suomalaisten tiet erosivat, mutta mun kanssa samalle lennolle Minneapolisiin tuli pari italialaista ja ruotsalaista. Chicagossa myös hyvästeltiin meidän aikuiset saattajat, jotka toivotti viimeiseksi "Pitäkää hauskaa, ja jos rikotte sääntöjä älkää jääkö kiinni!" :D 

+ Paluulennot. Iso plussa on se että sain itse päättää paluupäiväni! Jopa lentojen tarkan aikataulun olen tiennyt jo aika kauan. (Suomessa viideltä iltapäivällä, täydellistä!) Ja vaikka paluu ei luonnollisesti tapahdu ryhmänä kun kerran saatiin päivät itse valita, luulen että se on ihan hyvä. Ainakin ite tykkään ideasta että saa vähän ajatuksia koottua ja toipua lähdöstä ja valmistautua paluuseen rauhassa. 

- AYUSA. Yksi miinus löytyy. STS:llä meillä on "vastaanottava järjestö" täällä päässä, koska STS ei toimi täällä Amerikassa, toisin kuin vaikka YFU. En ole ihan varma miten nämä järjestöt valikoituu, mutta että "pääsi" AYUSA:n niin enkun numeron piti olla 8 tai yli ennen lähtöä. 
Mulla on pari valittua sanaa mun aluevalvojasta. Totuus on se, että joskus on aika siirtyä eläkkelle. Mun aluevalvoja on varmaankin yli 70-vuotias mummeli, ja koska hän vietti lähes koko talven sairaalassa, joten meillä ei ollut mitään tapaamisia saapumis- ja lähtemis-orientaatioiden välillä. Kerran kuussa aluevalvoja tai sen sijainen soitti, ja kysyi lähet samat liukuhihna kysymykset, joihin sai vastata "Agree" tai "Disagree". Aluevalvoja tuli kyllä pari kertaa vierailulle mun kotiin, mikä oli kiva, mutta aina kun puhuttiin niin joku mun host-perheestä oli läsnä. Ja koska mun aluevalvoja tunsi mun host-perheen ennestään, välillä tuntu että se tuli vaan rupattelemaan niille. Suurin ongelma mulle kuitenkin selvisi vasta vähän aikaa sitten; mun aluevalvoja on myös mormoni! Ei kuulosta ehkä mitenkään pahalta, mutta koska mun host-perhe on mormoneita, mikä on aika pontetiaalinen ongelmien lähde konservatiivisuuden ja uskonnolisuuden takia, ja jos mulle olisi tullut jotain ongelmia uskonnollisen elämäntyylin kanssa täällä, olisi ollut vähän vaikeaa lähteä etsimään tukea mormoni-aluevalvojasta. 

Onneksi mitään ongelmia perheen tai minkään muunkaan kanssa ei tullut, joten järjestö on toiminut ihan hyvin kun en ole tarvinnut mitään ekstra apua eikä ole vaikuttanut mun elämään täällä mitenkään negatiivisesti. Tämä järjestö ei siis liity STS:ään perjaatteessa mitenkään, mutta ainoa miinus jonka annan STS:lle on se että kauppaan kuuluu(ainakin jos vaihtoon menet jenkkeihin) myös toinen järjestö. Onneksi STS kuitenkin huolehtii musta täälläkin, ja saan sähköposteja edelleen usein ja paluulennot on järjestetty yms. :)

Yhteenvetona, suosittelen STS:ää tosi lämpimästi kaikille! Hommat hoituu ja työntekijät on tosi ystävällisiä ja auttavaisia, ja yleinen tunne on että joku pitää musta huolen. Haluaisin jatkossakin tehdä jotain STS:n kanssa reppinä. Kiitos STS!

lopun alkua

Tänään mulla on tasan yksi kuukausi kotiin paluuseen. Mun lähtöpäivä täältä on siis 18.6, ja Suomessa olen 19.6. Tuntuu uskomattomalta ajatukselta että mulla on jo yhdeksän kuukautta takana, aika on mennyt niin nopeasti. Nyt viime aikoina on ajatukset pyörinyt kotiin palun ympärillä aika paljon, koska nyt se alkaa oikeasti olemaan ihan käsillä, ja tunnelmat on ristiriitaiset. 
Tällä hetkenä päällimmäisenä olen iloinen että pääsen taas kotiin Suomeen. Vaikka viihdyn täällä Minnesotassa hyvin ja mun host-perhe on mahtava, missään vaiheessa ei ole tullut tunnetta että haluaisin vaan jäädä tänne. Ootan ihan hirveästi tietysti että pääsen näkemään perheen ja kaverit taas, mutta oon myös tajunnut kuinka tärkeä ja rakas paikka Suomi itsessään mulle on. 
Kuitenkin, olen ihan varma että lähtö täältä tulee olemaan tosi vaikeaa. Silloin kun lähdin elokuussa Suomesta tänne jenkkeihin, en tajunnut yhtään etten oikeasti näe ketään mun perheestä tai ystävistä melkein vuoteen. Lentokentällä lähtöaamuna, en edes ollut mitenkään surullinen enkä itkenyt, lähinnä olin vain super innoissani ja jännittynyt. Nyt kuitenkin kun lähtö 4 viikon päästä koittaa sen varmaankin ymmärtää että nyt on oikeasti lähdössä koska tällä kertaa on kokemusta hyvästien jättämisestä. Paitsi, että nyt en ole varma tulenko enää ikinä näkemään näitä ihmisiä täällä. Tietty aion lähes varmasti tulla takaisin vierailemaan ja näkemään kaikkia, mutta ei se ole sama. 

Meillä oli viikonloppuna kirkkotanssit jonne puettiin prom meko, kuvat meidän talolta ennen tansseja. Hannah mun vieressä vasemmalla on mun yksi parhaista kavereista täällä. 

Onneksi mulla on kuitenkin mulla on kuitenkin vielä yksi kuukausi edessä, ja musta tuntuu että tämä viimeinen tulee olemaan paras kaikista. Koulussa mulle on tullut vasta lähiaikoina oma kaveriporukka, ja oon saanut muutamia tosi hyviä kavereita kirkosta ja koulusta. Ja toiset vaihtarit nyt on ollut tosi läheisiä mulle koko ajan. Mun koulu loppuu 6.6, minkä sain tietää vasta perjantaina. Senioreilla koulu loppuu muita luokkia aikaisemmin 29.5, ja mä olen virallisesti seniori, mutta toisaalta kaikkien vaihtareitten pitää ottaa junioreitten enkun tunti, joka on Amerikan kirjallisuus, joka jatkuu kouluvuoden loppuun asti. Ja päätös oli että ne pitää mut koulussa kuudenteen päivään saakka, mistä olin tosi tosi iloinen. Hahaha olen mennyt täällä ihan sekaisin kun olen mielummin koulussa kuin lomalla, mutta syynä on se että suurin osa mun kavereista on junioreja, joten mielummin olen koulussa kavereitten kanssa kuin nökötän yksin kotona, kun mulla ei jokatapauksessa tule mitään läksyä enää. 

Nyt aion nauttia näistä viimeisistä 30 päivästä täysillä, saada uusia kokemuksia enkä hukata hetkeäkään, ja sitten tyytyväisenä palata koto-Suomeen! :)

I'm all shook up

Mun musikaaliura on nyt sitten ohi tältä osalta. Meillä oli viimeinen esitys lauantaina, mikä meni paremmin kuin yksikään aikaisemmista. Tutustuin paljon uusiin ihmisiin ja sain kokeilla jotain mulle ihan uutta. Olen niin tyytyväinen että silloin pari kuukautta sitten uskallauduin koe-esiintymisiin. Tuntui vaan että kaikki loppui liian pian. :( Tunnelma oli tosi haikee, ja mäkin itkin muiden mukana kun tiesi että tämä oli mun viimeinen musikaali ikinä. Ehkä tämä oli vähän esimakua miltä tuntuu sitten lähteä kesäkuussa. 
Onneksi vollotuksen jälkeen oli kaikista kivoimmat cast-partyt missä olen ollut. Tanssittiin paljon ja laulettiin musiikin mukana. Siinä onneksi haihtu masentuneneisuus. :)

Mun ja Lucyn peili backstagella, johon me laitettiin nimemme huulipunalla. Henrik ja Ken oli jättänyt viestin viimesenä päivänä..

Mä täydessä rooliasussa. Paitsi että mun punaset korkkarit puuttuu!

Haha rakastan tätä kuvaa. :D Mä ja Emma joka esittää grannya.